Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Linearistiset maalaukset

 

Tärkeitä lähtökohtia maalauksissani ovat optiset illuusiot ja monimielinen hahmottaminen. Puoliabstraktit elementit perustuvat ääriviivaan ja itsenäisiin, syntetistisiin värialueisiin. Teokseni ovat tavallaan cloissonistisia, koska niille on ominaista jugend-tyylistä tuttu ääriviivojen korostaminen. Maalaamistani ohjaavat tietyt sommitelmalliset periaatteet, kuten avoimien muotojen ja jatkuvan viivan yllätyksellinen vuorottelu. Taustan väreilevät sävyt aiheuttavat optisen illluusion kautta vaikutelman liikkeestä. Tasapaino toteutuu osittain symmetrisesti toistuvien muotojen kautta. Jännite syntyy kirkkaan ja murretun tai taitetun kontrastista sekä ennen kuvapinnan reunaa katkeavista, energiansa näin säilyttävistä viivoista. Kirkasta väriä käytän säästellen, koska en halua sen tyydyttävän silmää, vaan sykkivän kiusallisesti, saaden katsojan haluamaan lisää.

 

Ensimmäisessä, vuonna 2003 valmistuneessa tätä tyyliä edustavassa teoksessani kuvasin Julia Kristevan luonnehtimaa semioottista alkutilaa, alkurytmiä ennen symbolista reviirin haltuunottoa, käsitteisiin pilkkomista. Salon Taidemuseo Veturitallin Saavutettavuus- näyttelyä varten valmistettiin moniaistisia, eli katseltavia, kosketeltavia, kuultavia ja haisteltavia teoksia, joissa huomioitiin erityisesti henkisesti ja fyysisesti vammaiset. Omassa teoksessani kankaalle liimatut nahanpalat olivat tarkoitettu tunnusteltaviksi. Taustaääneksi valitsin raikuvat aplodit, jotka vuoroin voimistuvana ja vaimentuvana muistuttivat aaltojen rantautumista. Tunnusteltavan, kuultavan ja nähtävän epämääräisyys korostui.

 

Seuraavissa ääriviivatöissäni painopiste siirtyi henkisen todellisuuden eheyttävään vaikutukseen. Valovirrassa kaikki kiinteä tuhoutuu ja vain virtaava säilyy. Siksi viivakaan ei asetu turvallisiksi rajoiksi, vaan kieppuu ja poukkoilee vastoin odotuksia. Teosten muodot ovat pehmeitä, loivia, avoimia ja orgaanisia. Geometrisen jyrkät, objektiiviset, askeettiset ja suljetut muodot edustavat pikemminkin modernismin kovia arvoja ja kuvaavat ehdottomuudessaan varmuutta yhden oikean vastauksen maailmasta. Todellisuudessa kuitenkin ehdottomuus on liioittelua suuntaan tai toiseen. Orgaanisten muotojen kautta vastustin käsitystä, jonka mukaan ihmismieli pitää enemmän selkeistä, helposti hahmotettavista, geometrisista muodoista jolloin ymmärrys luo rajat pitämiselle.

Nämä ääriviivat eivät kuitenkaan vain rajaa: yhdistyminen, avoimuus ja orgaanisuus kuvaavat tarvetta kuulua johonkin.

 

Martin Heideggerin fenomenologiasta ammensin sisältöä varsinkin harmahtaviin töihini. Heidegger analysoi filosofiassaan mm. arjen murtumista. Omiin teoksiini arjen murtuminen suodattui kultuurisen, sosiaalisen ja henkisen todellisuuden säröinä. Neutraali harmaa korostaa muiden värien omalaatuisuutta ja kuvaa ”kenen tahansa todellisuutta”, sitä mikä kuuluu kaikille, eikä siksi oikeastaan kenellekään.

 

Vuosien varrella ääriviivalla toteutetut maalaukseni ovat saaneet uusia sisällöllisiä ulottuvuuksia. Teokset ilmentävät taiteellista kehityskaarta koska ne luovat kokonaisuuden, joka voi syntyä vain ajan  kuluessa.Toisaalta eheän kokonaisuuden rakentaminen, joka tosin on arvioinnin kannalta tuiki tarpeellista, on myös luonnotonta, vanhahtavan modernia. Todellisuudessahan totuus on pirstaleista ja oma tyylikin keinotekoinen konstruktio pitkällä aikavälillä karsituista teoksista, taidehistoriallisen kontekstin taakse piilotetuista ristiriidoista.

 

Yksityisnäyttelyiden myötä muoto ja sisältö kehittyvät yhtenäisemmiksi yksittäin tehtäviin teoksiin verrattuna. Ajan kanssa variaatiot luovat oman logiikkansa ja alussa omaksutuista periaatteista seuraa uusia visuaalisia yhtälöitä. Tasapainon löytyessä sisäisen logiikan kautta teoksen voi käsittää olevan valmis. Maalatessani koen hyvin intensiivisesti tämän oivaltavan tietoisuuden erilaisten  suhteiden välisistä yhteyksistä, vastaavuuksista, positiivisista ja negatiivisista muodoista sekä vastavoimista.

 

Taiteen kentällä itselle uskollinen tyyli voi kääntyä helposti maneeriksi ja ennakkoluuloton kokeilu liialliseksi vaikutteiden imemiseksi. Itselleni katson sopivimmaksi tavaksi työstää rinnakkain useita erilaisia produktioita, koska pystyn työskentelemään tehokkaimmmin silloin kun minun ei tarvitse jumittaa yhden työn kanssa, vaan saan vaihtaa kulloinkin jouhevimmin sujuvaan. On turha patistaa itseään, koska usein vain ajan myötä voi oivaltaa mitä väriä tai muotoa  vailla keskeneräiset työt ovat. En siis vaihda työskentelytapaa vaihtelunhalusta, enkä hylkää omaa tyyliä, vaan kypsyttelen seuraavaa variaatiota.

 

 

Linearistic paintings

 

 

Optical illusions and ambiguously perceiving are important starting points in my work. Half abstract elements base on lines and independent, syntetistic colorzones. My paintings are kind of cloissonistic because of embhasized, typically art-nouveau like contours. Spesific principles, such as surprising alternation between open forms and continuous line, lead my painting. By optical illusion, shivery nuances on background cause impression of movement. Tension appears between  bright and lightened or greyish tones and by lines which maintain their energy because of breaking before painting's edge. I use bright color sparely, because I don't want it to satisfy eye, but make viewer desire more.

 

In my first painting from year 2003 which represent linearistic style, I pictured Julia Kristeva's semiotic initial condition and rhytm before capturing symbolic territory, shattering concepts to pieces. I made it for Salo Art Museum Veturitalli (Roundhouse) exhibition called Sensuality, which consisted multisensiotional  works for watching, touching, listening and smelling. Mentally and physically disable people were noticed specially. Pieces of lether attached  on my painting were intended  to touch. As surrounding voice I choose applause alternately strenghtening or decaying, reminding waves. Contrast between senses became thin.

 

In linearistic paintings, area of priority moved next towards intacting influence of mental reality. In stream of light everything solid become destroyed and only flowing remain. Because of that, contour don't settle, but dangle and pounce against all anticipations. Shapes are soft, open, gently sloping and organic. Geometrical, sharp, straight, objective, ascetic and closed shapes represent rather tough modern values and demonstrate absolute certainty of world with one right answer. Nevertheless, in reality absoluteness is more or less exaggeration. By organic forms I abandoned the perception, which insist that human mind like more clear, easily shaped and geometric forms so that limited understanding set limits to favourable.These contours don't only limit: uniting, opennes and organic nature describe need to belong.

 

From Martin Heidegger's phenomenology I bailed content especially to my grayish paintings. Heidegger analyses for example ”fractions of everyday life” in his philosphy. This filtered to my works as fractures in cultural, social and mental realities. Neutral grey underline originality of other colors and describe common reality which belongs to everybody and because of that, particularly nobody.

 

By time my linearistic paintings are developed towards new contextual dimensions. They illustrate stage of artistic development bacause they consist a whole which can evolve only with time. On the other hand creating a harmonious whole, which is necessary because of evaluation, is also artificial, dated modern. As a matter of fact truth is shattered and style artificial construction of works eliminated and hidden behind conflicts of art historical context.

 

By solo exhibition form and content develope  more consistent  compared to one by one painted. With time, variations create their own logic and prinsiples adopted at the beginning are followed by new visual equations. When balance is found by inner logic, you can realize that work is ready. While painting, I experience very intensively this intuitive awareness of different kind of connections, correspondences, negative and positive forms and counterforces.

 

In art world being loyal to one's own style can turn easily to manner and inprejudiced experimenting to excessive absorbing influences. To me, more effective  is to work simultunously with various productions. Instead of wasting time with the one that doesn't work right now,  I switch to other, more fluently working. There is no reason  to push oneself, because sometimes only with time you can realize what color or shape unfinished painting needed. Hence I don't chance my way of working for a change, or abandon my style, but to mature next variation.

 

 

©2017 Hanna Lamnaouer - suntuubi.com